Opiskelija Tiia Smura: Rohkeasti tavoitteita kohti!
Aikuinen, Teatteri Rajarikko, Joensuu, Kansanopisto, Opiskelijatarina

Rohkeasti tavoitteita kohti!

Näyttelijäntyön opiskelija Tiia Smura on työskennellyt monipuolisissa asiakaspalvelutehtävissä ja aina tykännyt olla esillä.

– Minulla on pienestä saakka ollut innostus näyttelemiseen ja olen sellainen eläytyjä, Tiia kertoo.
– Näyttelijäntyönkoulutus pyörähti somessa vastaan ja päätin kokeilla omia rajojani.

Esiintyminen teatterin lavalla on ollut Tiialle askel tuntemattomaan, mutta jännityksestä on syttynyt voimakas kipinä tehdä omaa unelmaa todeksi.

– Meillä on todella hyvä ryhmähenki, tuemme toinen toisiamme. Täällä saa olla täysin oma itsensä, eikä kenenkään tarvitse olla täydellinen.

– Meneillään olevassa lyhytelokuvassa roolini on taksikuski ja onnistuin jopa unohtamaan itsekirjoittamani vuorosanat, Tiia nauraa.

Kaksi näyttelijäntyön opiskelijaa istuu sohvalla.

Monipuolisuus kiinnostaa

Tiialla on monta rautaa tulessa ja alan monipuolisuus viehättää häntä.
– Liityin loppuvuodesta 2021 myös Joensuun Pin Up Siskoihin, joka myös tukee haavettani esiintymistä. Monipuolisuus on tärkeää ja on hienoa, että voi heittäytyä erilaisiin juttuihin.

Pirkko Kurikan dramaturgian tunnit olivat mielenkiintoiset ja innostavat. Kirjoittaminen on luovaa työtä ja sitä ehkä haluaisin opiskella lisää. Myös into piirtämiseen ja maalaamiseen on herännyt vuosien tauon jälkeen, Tiia iloitsee.

– Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu ehdottomasti jatko tällä alalla jollakin saralla. Vaikka tulisi vastoinkäymisiä, niin sitten vaan uusia ovia rohkeasti auki!

En ole päivääkään katunut, että lähdin mukaan.
On hyvä toteuttaa itseään ja tehdä asioita mitkä tuntuvat omalta.

Tiia Smura
Kohtaus Teatteri Rajarikon näytöksestä.

Jaa somessa: