Teatterikesä sytytti innostuksen ja tiedonjano vain kasvaa!
Opiskelijatarina, Aikuinen, Teatteri Rajarikko, Joensuu, Kansanopisto

Teatterikesä sytytti innostuksen ja tiedonjano vain kasvaa!

Näyttelijäntyön opiskelija Johanna Immonen ei omien sanojensa mukaan ole koskaan ollut esiintyjätyyppiä. Viime kesänä hän päätyi vahingossa mukaan kesäteatteriin tuuraamaan poisjäänyttä näyttelijää ja palo näyttelemiseen veikin mennessään.

– Yllätyin, että suoriuduin niin raakana kesäteatterin roolista. Sain myös paljon ahaa-elämyksiä teatterimaailmasta. Kesä oli yksi hauskimmista ja mietin, että olisi ihana oppia lisää esimerkiksi teoreettista taustaa ja poistaa esiintymisjännitystä, Johanna kertoo.

Johanna työskentelee puhevammaisten tulkkina. Hän jäi työstään osittaiselle opintovapaalle ja päätti lähteä kehittämään itseään myös näyttelijänä.
– Tulkkaustyössä on yhtäläisyyksiä näyttelemiseen; tulkkinakin ollaan roolissa, Johanna kertoo.

Esiintymisvarmuutta ja tiedonjanoa

Johanna kertoo, kuinka näyttelijäntyön koulutuksen aluksi lavalla jännitti ja oman äänen kuunteleminen ja itsenä näkeminen lavalla tuntui oudolta.

– Olen saanut lisää esiintymisvarmuutta ja rohkeutta sekä oppinut ”oman itseni sietämistä”, Johanna nauraa. Tämä on laaja kokonaisuus ja tiedonjano vain kasvaa.

Reilut puoli vuotta opintoja on nyt takana ja mukaan on mahtunut monenlaisia kokemuksia.
– Monologeja elämästä -produktio oli hieno aloitus syksyllä ja siinä opin, miten rohkaisulla ja taidokkaalla ohjaamisella saadaan ihmisistä upeita juttuja irti. Kiitos opettajallemme Tiia-Mari Mäkiselle huikeasta jaksosta, Johanna kehuu.

– Itselle uutena tuli fyysinen teatteri muoto, missä ilmentää vahvojakin tunnetiloja lavalla liikkeellisen ilmaisun avulla. Olen myös havainnut, miten tärkeää on kehon ja äänen kokonaisvaltainen lämmittäminen ennen esiintymistä.

Näyttelijäntyön opintokokonaisuuteen kuuluu monenlaisia osa-alueita, kuten mm. laulua, nykytanssia ja aikidoa näyttämötaisteluiden muodossa. Koulutuksessa tutustutaan myös esimerkiksi markkinointiin, valojen käyttöön ja lavasterakentamiseen. Mikään ei toimi yksin vaan kokonaisuus ratkaisee ja kaikkia tarvitaan.

Olen ammentanut teatterityöskentelyn opeista myös omaan työhöni.

Johanna Immonen
Kohtaus Teatteri Rajarikon näytöksestä. Henkilöt heittävät sanomalehtiä ilmaan.
Kohtaus Teatteri Rajarikon näytöksestä.

Uskalla heittäytyä uuteen!

Parhaillaan opinnoissa on menossa elokuvatyön jakso, jossa tuotetaan lyhytelokuvia yhdessä Outokummun mediatuotannon opiskelijoiden kanssa. Keväämmällä haltuun otetaan isompi näytelmä.

– Tämä on ollut yksi parhaimmista päätöksistä, että lähdin mukaan. Ikähaitari ryhmässämme opintojen alkaessa oli 17-55-vuotta ja kaikki tulevat hyvin eri lähtökohdista ja eri tavoitteilla. Kaikki olemme saaneet valtavasti tällä matkalla, Johanna summaa.

Opintojen jälkeen Johannalla on suunnitelmissa palata tulkin työhön, mutta ottaa teatterimaailmaa osaksi omaa polkua.
– Ensi kesänä olen mukana Kiteen Myllyteatterissa, jano lavalle on todellakin kasvanut! Ihmeellisiä asioita monesti lähtee poikimaan, kun uskaltaa heittäytyä uuteen.

On ollut hienoa nähdä kuinka teatterin tekeminen on tiimityötä parhaimmillaan.

Johanna Immonen

Jaa somessa: