Selina Pippuri on yksi maailman parhaista nuorista vastaanottovirkailijoista – World Skilsseissä maailman parhaat ammattikoululaiset kilpailevat alojen mestaruuksista
Riveriasta matkailualalta valmistunut Selina Pippuri sijoittui maailman 20 parhaan vastaanottovirkailijan joukkoon ammattitaidon MM-kilpailussa World Skillsissä. Suomi on osallistunut kansainvälisiin ammattitaitokilpailuihin vuodesta 1989 ja saavuttanut kilpailuissa yli 140 mitalia.
WorldSkills-kilpailussa ratkotaan maailmanmestaruudet noin 50 lajissa, jotka edustavat ammatillisen koulutuksen aloja. Kilpailijoilla on tukenaan SkillsFinlandin kehittämä valmennusjärjestelmä. Tänä vuonna Pohjois-Karjalaa Suomen maajoukkueessa edustanut Selina Pippuri matkasi syyskuussa kilpailemaan lajissa 56 Hotel Reception Ranskan Lyoniin.
Selina on aiemmin kilpaillut Taitaja SM finaaleissa sekä viime vuonna EuroSkills23-kilpailussa. World Skillseihin hän treenasi vuoden ajan. Käytännössä tämä tarkoitti kilpailutehtävien harjoittelua opettajien ja muiden kilpailijoiden kanssa.
– Valmistaudun kilpailuun valmennustiimin kanssa, johon kuuluu lajin expertti eli päävalmentaja, lajipäällikkö ja huippuvalmentaja. Lisäksi valmennuksessa on isona osana työelämän tuki, Selina kuvailee valmennusjärjestelmää.
– Harjoittelemme erilaisia hotellin vastaanoton asiakaspalvelutilanteita näyttelemällä niitä läpi, ja alkuvuodesta teimme myös vierailuja viiden tähden hotelleihin, joista sain paljon tietoa niiden toiminnasta ja laadukkaasta asiakaspalvelusta, Selina kertoo.
”Siellä oppii, ettei mikään ole mahdotonta”
Kilpailupäivät Lyonissa venyivät 12-tuntisiksi, ja niiden aikana tuli selvitettäväksi monenlaisia asiakaspalvelutilanteita. Selina kehuu kilpailunjärjestäjiä niiden rakentamisesta.
– Kaikki asiakaspalvelutilanteet olivat hienoja. Kisatiimi oli keksinyt huikeita ideoita, jotka toteutettiin ammattinäyttelijöiden avulla. Siinä sai todella haastettua itseään.
Suomessa Selinaa odottavat restonomin ammattikorkeakouluopinnot ja työt Sokos Hotel Kimmelissä. Hän kokee, että ammattitaitokilpailuista on hyötyä molemmissa. Vaikka mitalia ei tänä vuonna tullut, Selina sai kilpailuista paljon muuta kotiin viemisiksi.
– Sain todella paljon eväitä sekä töihin että opintoihin. Ei näitä tilanteita olisi voinut itse tällä tavalla harjoitella. Kyllä kilpailuissa saa lisää rohkeutta ja osaamista. Lisäksi kisoista saa paljon kontakteja ja uusia ystäviä.
Selinan mielestä kilpailuissa parasta on se, että kilpailutilanteessa on oltava rohkea ja uskallettava laittaa itsensä likoon.
– Siellä oppii, ettei mikään ole mahdotonta.