Riveria Roadshow kiersi koko Pohjois-Karjalan – "Parasta olivat kohtaamiset ihmisten kanssa" - Riveria
Tiedotteet

Riveria Roadshow kiersi koko Pohjois-Karjalan – ”Parasta olivat kohtaamiset ihmisten kanssa”

13 kuntaa, lähes 1 000 kilometriä, satoja kohtaamisia ja yli 3 000 litraa lihasoppaa. Niistä oli Riverian juhlakiertue tehty.


Ammatillisen koulutuksen juhlavuoden kunniaksi Riveria lähti juhlakiertueelle Pohjois-Karjalaan kolmen täysperävaunullisen rekan ja parinkymmenen riverialaisen voimin. Mukana oli niin henkilöstöä kuin opiskelijoita eri aloilta. Kiertueella haluttiin tuoda ammatillista koulutusta näkyviin Riverian omistajakuntien ihmisille.

– Juhlakiertueella esitellään Riverian monipuolisia koulutusmahdollisuuksia sekä nuorille että aikuisille. Ammatillisella koulutuksella yhteistyössä työelämän kanssa on ollut ja tulee jatkossakin olemaan merkittävä rooli kuntalaisten hyvinvoinnin lisäämisessä, toteaa kuntayhtymän johtaja, rehtori Esa Karvinen.

Kiertue starttasi 23. elokuuta Kontiolahdelta ja päättyi 7. syyskuuta Joensuuhun. Kaikkiaan kiertueen aikana kohdattiin satoja pohjoiskarjalaisia, kuultiin tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä ja rekrytoitiin useita uusia opiskelijoita. Ihmiset olivat hyvin iloisia ja tyytyväisiä siitä, että kuntayhtymä jalkautui jokaiseen kuntaan.

– Palaute kiertueesta oli kunnissa pelkästään positiivista, vaikka toki ihmisillä oli myös huolia esimerkiksi viimeaikaisiin leikkausuutisiin liittyen. Keskustelua käytiin kuntalaisten kanssa hyvässä hengessä, kertoo tapahtumakoordinaattori Sanna Heinonen.

Lihasoppa teki kauppansa

Ravintola- ja cateringalan lehtoreiden Jari Parkmanin ja Harri Muikun lihasoppa oli menestys jokaisessa kunnassa, ja syöjiä riitti lapsista vanhuksiin. Joensuussa 300 annosta jaettiin loppuun parissa tunnissa. Kiteellä soppaa jouduttiin keittämään kahteen otteeseen lisää. Muissa kunnissa ylijäämä jaettiin kunnissa toimiville yhdistyksille, järjestöille ja seurakunnille.

– Todella hienoa, että jaatte ylijäämät tarvitseville. Meillä keitot menevät jäähdytyksen kautta pakastimeen ja ne jaetaan sopivan tilaisuuden tullen asiakkaillemme, kertoi Kontiolahden työttömät ry:n järjestöassistentti Tiina Voutilainen.

Toiminnallisuus kiinnosti

Erityisesti tapahtumassa kiinnostivat alojen toiminnalliset pisteet, joissa pääsi esimerkiksi testaamaan puristusvoimaa, mittauttamaan verenpainetta, ajamaan erilaisia simulaattoreita ja kokeilemaan tietouttaan kiertotaloudessa. Myös maatalousalan ja eläintenhoitajien pop up -kynsienleikkuupalvelu herätti kiinnostusta, samoin ihastutti artesaanialojen opiskelijatöistä kokoama näyttely.

– Tämä on hyvä tapa tuoda opiskelumahdollisuuksia esille, kun päästään kohtaamaan ihmiset kasvotusten, totesi kaivos-, maanrakennus- ja infrarakentamisalan lehtori ja koulutussuunnittelija Ossi Pippuri, jonka luo kaivinkone- ja pyöräkuormaajasimulaattoreihin oli tulijoita jonoksi asti.

– Kyseessä on etenkin nuorten kestosuosikki, joskin kiertueella simulaattorin kyydissä nähtiin myös kunnanjohtajia, ja käväisipä kaivinkonetta kokeilemassa maakuntajohtajakin.

Myös hernepussin heitto, onnenpyörä ja arvonnat saivat ihmiset innostumaan kunnasta riippumatta. Kaikkiaan käteen jäi puolin ja toisin kosolti hyviä kohtaamisia ja keskusteluja kisailujen lomassa. Moni eläkeikään ehtinyt innostui muistelemaan omia ammattikouluaikojaan, ja kävipä esittelypisteillä useita entisiä opettajiakin.

– Kyllä ne ihmisten kohtaamiset olivat tämän kiertueen parasta antia, karavaanin mukana suunnittelusta purkuun kulkenut tapahtumakoordinaattori Heinonen toteaa.

Katso kuvat kiertueelta!

Jaa somessa: