Osmo Maksimainen: Opiskelijasta rehtoriksi alle 50 vuodessa

Ensimmäinen kosketukseni Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymään oli pääsykokeissa vuonna 1970. Hain kaksivuotiseen koneistajakoulutukseen ja yllättäen valitsivat. Opinnot alkoivat syksyllä, ja todistuksen sain keväällä 1972.

Rehtori Salminen sanoi paperin ojentaessaan, ”älä näytä kenellekään”. Syy kommenttiin ei pelkästään ollut todistuksen huonous, vaan että se oli päivätty seuraavalle päivälle. Minun piti silloin olla jo Tampereella konepajakoulun pääsykokeissa.

Sitten oli muutaman vuoden katkos. Seuraava kosketus tapahtui vuonna 1977. Olen joutessani miettinyt, mikä osuus ihmisen elämässä on sattumalla, mikä omilla valinnoilla ja mikä toisten vaikutuksella. Kohtaloon ja johdatukseen en selityksenä ole osannut turvautua, tai niitä syyttää. En tiedä, mikä edellä olevista oli matkassa, kun ratkaistiin minun loppuelämäni työnantajaa.

Olin armeijan loppuaikoina hammaslääkärissä. Kun aikaa jäi ennen paluuta kasarmille, menin työvoimatoimistoon kysymään töitä. Vastaus oli tyly. Olin jo ovella poistumassa, kun virkailija sanoi, ”kurssikeskukselta soittivat, että siellä olisi 10 viikon tuuraus sorvarien opetuksessa. Tiedätkö alasta jotain?”

Opettamisesta en tiennyt paljoakaan, mutta en siitä huudellut. Sorvin takana olin seisonut menestyksellä, joten pyysin puhelinnumeroa. Tuo puhelu johti siihen, että jäin eläkkeelle Pkky:n palveluksesta 41 vuotta myöhemmin.

Kurssikeskukselta soittivat, että siellä olisi 10 viikon tuuraus sorvarien opetuksessa. Tiedätkö alasta jotain?

Vaikka kenties sattuma oli minulle ammatin järjestänyt, pidin työstä. Pian kuvioon tulivat tietokoneohjatut työstökoneet. Niiden ohjelmointi sopi minulle erinomaisesti. Kohtuullisen hyvä looginen ajattelu, hyvä nippelimuisti, sekä ennen kaikkea innostus olivat oiva yhdistelmä.

Kun Kalevi Eroselle tarjouduin ottamaan homman vastaan, hän luotti minuun. Sanoi töitä riittävän loppuelämäksi. Kuulosti asuntovelallisesta hyvältä, mutta ei enää niinkään viimeisinä työvuosina. Myöhemmin noita vuosia ajatellessa rohkenen väittää, että olin yhtenä palasena maakunnassa tekemässä merkittävää teknologista kehitystyötä. Tosin viimeiset 10 vuotta olin hallinnollisissa tehtävissä, josta niin alun kuin lopun osalta syytän, tai kiitän Esa Karvista. Niihin tehtäviin en hakenut, vaan niitä tarjottiin. Eivät kertoneet, miksi. Ehkä suulaasta opettajasta ajattelivat saatavan hiukan hiljaisempi.

Opettajan työn jättäminen ei ollut itsestäänselvyys. Myöhemmin aina organisaatiomuutoksien yhteydessä myös hallinnon virat menivät hakuun. Vähemmän innokkaana niihin hakemuksia laadin. Ilkka Pirskasella, Antti Koskisella ja Reijo Jeskasella lienee ollut haastatteluissa miettimistä, kun kysymykseen vahvuuksistani sanoin, ”nyt tuskin on oikea paikka tunnustaa olevansa nopea väsymään”. Olihan tuossa haastattelussa muitakin vekkuleita hetkiä, mutta erinomaisesti yhteistyö hallinnon parissa tuonkin jälkeen sujui.

Päivääkään en odottanut tai pelännyt eläkkeelle pääsyä, lähtöä, tai joutumista.

Eläkkeelle jäin vuonna 2018 aikuisopiston vs. rehtorin pallilta. Se oli minulle helppoa; ei ole ollut vieroitusoireita. Päivääkään en odottanut tai pelännyt eläkkeelle pääsyä, lähtöä, tai joutumista. Minkäänlaista katkeruutta ei jäänyt työnantajaa, työtä, työuraa, tai työkavereita kohtaan, vain mukavia muistoja. Palkallisen työn malja oli osaltani tyhjennetty, eikä pohjalta löytynyt yhtään sakkaa.

Jos tai kun minulta kysytään työuran ”hailaittia”, niin ei minulle tule mieleen – ehkä monelle yllätys – ne eurot, joita mahdollisesti aikuiskoulutuksen ja kuntayhtymän kassaan tuli tehtyä. Opettajavuosilta muistan, kun kauppakeskuksen käytävällä mietin, olisiko aihetta käydä myös käytävän toisen puolen myymälässä. Vastaan tuli tutunnäköinen mies, joka ojensi kätensä ja sanoi: ”Kiitos, että opetit minulle ammatin, järjestit työharjoittelupaikan ja työpaikan. Niiden ansiosta sain elämäni järjestykseen.”

Aika monelle tein tuon saman. Mutta näin jälkeen päin muistellessa yksikin kiitos riittää kumoamaan väitteen, että kiittämättömyys olisi maailman palkka. Palautteen ansiosta taisin käydä siinä toisessakin kaupassa.

Kirjoittaja on Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän entinen opettaja ja aikuisopiston vs. rehtori.