Hyvinvointivalmentajana voin yhdistää eri alojen osaamista!
Tiina Pitkänen tunsi väsyneensä jatkuviin yövuoroihin ja kaipasi elämäänsä uutta suuntaa. Hän oli aina haaveillut liikuntaharrastuksen, terveysteemojen ja ihmisten parissa työskentelyn yhdistämisestä. Vuoden mittainen hyvinvointivalmentajakoulutus antoi mahdollisuuden inspiraation löytämiselle, mutta myös aiemman työkokemuksen hyödyntämiselle.
– Olen työskennellyt lähihoitajana yli 15 vuoden ajan, josta viimeiset 12 vuotta Juuassa. Olen tehnyt kolmen vuoden ajan lähes pelkästään yötyötä ja sitten tämä ajanjakso alkoi näkymään ja tuntumaan kropassa ja mielessä, Tiina kertoo.
Tiina alkoi väsähtää ja kaipaisi jotain muuta elämäänsä.
– Oli aika viheltää peli poikki, Tiina toteaa.
Tiina on toiselta ammatiltaan turvallisuusvalvoja ja on tehnyt alan töitä kausiluonteisesti sesonkiaikaan Äkäslompolossa jo useamman vuoden ajan. Se on tuonut vaihtelua, mutta korona-aikana turvallisuusalan työt ovat olleet tauolla. Liikunta, terveys ja hyvinvointi ovat kuuluneet aina osana Tiinan arkeen ja työssä on täytynyt olla hyvä peruskunto.
Toivon, että saan yhdistettyä omaan työhöni sekä liikuntaharrastuksen että terveyden ja hyvinvoinnin unohtamatta ihmisiä.
Tiina Pitkänen
– Koen että lähihoitajan ja turvallisuusvalvojan aikaisemmat tutkinnot ovat hyvä lisä hyvinvointivalmentajaopintoihin ja pystyn hyödyntämään näistä saamaani oppia hyvinvointivalmentajan tehtävissä.
Uutta näkökulmaa ja syventymistä jo opittuun
– Hyvinvointivalmentajan koulutus on antanut minulle paljon mahdollisuuksia syventää jo opittua tietoa liikunnasta, terveydestä, ravinnosta ja henkisestä puolesta. Se on antanut näkökulmaa ja olen myös oppinut paljon uutta. Meillä on todella kannustava ryhmä ja kaikki tsemppaavat toisiaan. Täällä jokainen saa olla oma itsensä, Tiina sanoo.
– Oppimisympäristöt ovat olleet vaihtelevia ja opettajat ammattitaitoisia. Oppilaitoksessa tehtävien harjoitusten ohella olemme käyneet mm. kuntosaleilla, kuntoportaissa, keilaamassa ja kokeilemassa ilmajoogaa. Syksyllä kävimme vaeltamassa ja suoritimme Ecotraining-koulutuksen, keväällä on tulossa mm. melontaretki.
Opiskelukavereiden kanssa Tiina on myös ideoinut esimerkiksi yrittäjyyttä ja oman yrityksen perustamiseen liittyviä asioita.
– Olen perustanut opintojen aikana oman NY-yrityksen, nimeltä ASKEL. Tavoitteena on saada yritystoiminta käyntiin niin, että voisin tehdä sitä joko täysipäiväsesti tai osa-aikaisesti lähihoitajan työn rinnalla, Tiina kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Hyvinvointivalmentajakoulutuksessa on mahdollista lähteä myös oppimaan työelämässä ja hankkia kokemusta erilaisista työpaikoista.
– Aloitin juuri neljän viikon työharjoittelun Rokualla Heath & Spa hotellissa. Tällaisessa työympäristössä hyvinvointivalmentaja on hyvä lisä tiimiin, Tiina sanoo.
– Täällä myös lähihoitajan taustasta on hyötyä esimerkiksi ikä-ihmisten hyvinvoinnin lisäämisessä.
Hyvinvointivalmentajan opinnot avaavat monille aloille aivan uudenlaisia näkökulmia laajentaa työnkuvaa ja omassa työssä jaksamista.
– Suosittelen opintoja kaikille, jotka ovat vähänkin kiinnostuneita hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta – niin itsensä kun muiden, Tiina summaa.