Leipuri-kondiittori Sinin tarina
Miulla oli oikeastaan jo heti alussa opinnot aloitettuani ajatus siitä, että olisi kiva lähteä vaihto-opiskelemaan toiseen maahan. Niinpä laittelin koulun kansainvälisyyskoordinaattorille viestiä, että tällainen idea olisi. Maaksi valikoitui Ranska, koska Ranskahan se näin leipuri-kondiittorille olisi paras maa oppia alalta uusia asioita, kun maan leipomo- ja konditoria-ala on aivan eri luokkaa kuin Suomessa ja tuotteet aivan täysin erilaisia.
Päädyin sitten kesällä 2017 Bordeaux-nimiseen kaupunkiin Lounais-Ranskaan. Siellä oli tarkoitus viettää vuosi opiskellen muiden ranskalaisten opiskelijoiden mukana konditoria-alaa. Siellä koululla suositeltiin valitsemaan toisen näistä koska erään miehen sanojen mukaan: “To became aboulanger (=leipuri) takes years and becoming a pâtissier (=kondiittori) takes a whole life.”
To became aboulanger takes years and becoming a pâtissier takes a whole life.
Niin, valitsin opiskelevani pâtissier:ksi. Kyllä siinä vuoden siellä olon aikana mietti moneen kertaan mihin sitä tuli ryhdyttyä. Eihän se todellakaan helppoa ollut, mutta enhän mie pelkästään helppoa edes odottanutkaan jos ulkomaille vaihto-opiskelemaan lähdin. Paljon tuli tehtyä ja koettua.
Ne hetket, kun poljit pyörällä kuusi kilometriä neljäksi tai viideksi aamulla töihin, pahimmillaan kaatosateessa, tai töistä takaisin koululle 35 asteen paahteessa, kun kaaduit iltaisin täysin väsyneenä sänkyyn, kun kävit kaikki koulun oppitunnit ranskaksi ja tunsit olevasi täysin pihalla mitä pitää tehdä, tehden kaikki testit ja loppukokeet ranskaksi, opiskellessasi uutta kieltä, saaden kavereita eri maista kielikurssilla, istuen pitkät ajat kahvilassa uuden Uusi-Seelantilaisen kaverin kanssa juoden cappuchinoa, pikniköiden puistossa, maistellen viinejä, aloittaen työt jouluaattona kahdelta yöllä ja juoden työkavereiden kanssa shampanjaa puoli yhdeksältä aamulla, syöden joululounaan brittiläisittäin, tutustuen kauniiseen Bordeaux:nkaupunkiin… Tässä on jo pitkä lista, mutta ei läheskään kaikki mitä siellä tuli koettua.
Välillä huvitti, välillä hermostutti, välillä melkein itketti, väsytti, nauratti ja tuli koettua kyllä kaikki tunteet siellä läpi. Koululla asuminen ja sisäoppilaitosmainen paikka ei sopinut minulle, koska omaa tilaa ja rauhaa oli vähän. Myös itse ranskalaisiin oli minusta ja myös muista tapaamistani ulkomaalaisista vaikea tutustua. Mutta oli myös niitä tyyppejä, jotka alusta asti halusivat tutustua ja tehdä olostani mukavan, jopa vaikka silloin, kun meillä ei edes ollut yhteistä kieltä. Sitten puhuttiin Google-kääntäjän tai toisten englantia osaavien kääntämisten kautta. Kaikesta selvittiin.
Vuosi oli tosi rankka, mutta opettavainen eikä näin jälkeenpäin ajatellen hetkeäkään harmita, että sinne lähdin. Sain sieltä tosi paljon. Opin lisää itsestäni ja erityisesti ammatillisesti opin älyttömästi. Tätä meninkin sinne tekemään. Halusin oppia enemmän ja saada uudenlaista kokemusta konditoria-alalta, jota tiesin etten Suomessa voi saada. Oli kyllä mahtava vuosi!
Opin lisää itsestäni ja erityisesti ammatillisesti opin älyttömästi.
Sini Kilpeläinen, leipuri-kondiittori-opiskelija