In English Russian Yhteystiedot Hanketoiminta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Anne Keränen
Ohjelmointiharrastuksesta tuli Jesselle ammatti

Jaa
Etusivu > Ajankohtaiset > Ohjelmointiharrastuksesta tuli Jesselle ammatti

Kaksoistutkinto, työpaikka ja ammattitaidon SM-kilpailut pitävät Jessen kiireisenä

Tieto- ja viestintätekniikkaa opiskeleva Jesse Sivonen suorittaa Riveriassa kaksoistutkintoa.

Pienestä pojasta saakka ohjelmointia harrastanut ja verkkosivuja tehtaillut Jesse on päässyt jo opintojen aikana alan töihin, ja osallistunut joka kevät myös ammattitaidon SM-kilpailuihin.

Vuonna 2017 hän voitti kultaa lajissa verkkosivujen tuottaminen, ja sijoittui kolmanneksi vuonna 2018. Keväällä 2019 on edessä Sivosen viimeinen kerta Taitaja-kisoissa.

Miten päädyit opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikkaa?

Minulla on aika pitkä harrastustausta. Tietokoneet ja ohjelmointi ovat kiinnostaneet aina. Alakoulussa meillä oli sellainen Toimiva lelu –kilpailu. Siinä me päästiin finaaliin, ja sieltä tuli vinkki yliopisto-opiskelijalta, että kannattaa aloittaa ohjelmoinnin opiskelu. Siitä innostus verkkosivujen tekemiseen lähti, kertoo Sivonen.

Mitä teidän opintoihin kuuluu? 

–  Ensimmäisenä vuonna käytiin läpi toimisto-ohjelmien käyttöä, jotta osataan auttaa ja tukea asiakkaita käyttämään erilaisia teknisiä toimintoja. Sen jälkeen olen suuntautunut ohjelmistotuotantoon. 

Jos on palava halu ongelmanratkaisuun tämä ala on teille. 

Miten pääsit töihin nykyiseen työpaikkaasi AtFlow`hun? 

Opintojen ensimmäisenä vuonna hain sieltä työssäoppimispaikkaa, ja sain omalla harrastuneisuudellani vakuutettua osaamiseni, ja sain täältä paikan. Työssäoppimisjakson jälkeen pääsin kesätöihin. Sen jälkeen olen tehnyt töitä osa-aikaisesti opintojen ohessa.

Oletko saanut hyväksi luettua opintoja työn kautta? 

Kyllä. Myös kaikki näytöt olen suorittanut työpaikalla, ja osan näytöistä suoritin Taitaja-kisoissa ensimmäisenä vuonna. Sieltä voitin kultaa.  

Millaisia ominaisuuksia tällä alalla tarvitaan? 

Tärkeintä on todellinen kiinnostus alaa kohtaan. Jos tykkää tehdä jotain työtä niin yleensä on hyvä siinä. Kärsivällisyys on hyvä piirre. Alalla tarvitaan päättelykykyä ja ongelmanratkaisutaitoja. Tämä työ on ongelmanratkaisua. Myös asiakaspalvelutaitoja tarvitaan. 

Mikä on mielestäsi parasta tällä alalla työskentelyssä? 

Asiakkaiden kanssa ongelmien ratkaisu on tosi miellyttävää. Nyt on alkanut  kokoajan kiinnostaa enemmän isompien järjestelmien kehittäminen  ja tietenkin se on paljon vaativampaa ja siinä oppii paljon jatkuvasti. Sellaisen asiat, jotka opettaa, on parhaimpia. 

Mitä terveisiä haluaisit lähettää Riverian tuleville datanomi-opiskelijoille? 

Älkää tehkö työtä pelkän rahan takia, jos on palava halu ongelmanratkaisuun tämä ala on teille. 

Haastattelu:
Riverian somelähettiläät Jenni Hämynen ja Emma Suvanto.