In English Russian Yhteystiedot Hanketoiminta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Tarja Malinen: Yrittäjyys kiinnostaa opiskelijoita yhä enemmän!

Jaa
Etusivu > Ajankohtaiset > Tarja Malinen: Yrittäjyys kiinnostaa opiskelijoita yhä enemmän!

Tarja Malinen, y-aineiden lehtori, vuoden NY-valmentaja

Tarja Malinen sai Vuoden NY-opettaja –tunnustuksen aktiivisesta ja inspiroituneesta työstä yrittäjyyskasvatuksen parissa. Tunnustuksen myönsi Nuori Yrittäjyys ry. Uskalla Yrittää –finaalin yhteydessä Helsingissä 18.4.2018.

Kysyimme Tarjalta mm. millaista on työ nuorten valmentajana?

Yrittäjyyttä voi opiskella niin paljon kuin omaa intoa riittää!

Yrittäjyyskasvatus on Riveriassa laajentunut viime vuosina valtavasti. Jo 2000-luvun alussa laadittiin maakunnallinen yrittäjyyspolku, jota oli tarkoitus toteuttaa kaikissa toisen asteen opinnoissa.

Se sisälsi lähinnä sisäistä yrittäjyyttä, mutta opintoja pystyi laajentamaan myös ulkoiseen yrittäjyyteen.

Muutamia vuosia sitten tuli kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin pakollisena Yrittäjyysopinnot.

Pakollisen opinnon laajuus on vain yksi osaamispiste eli tällä hetkellä 16 tuntia lähiopetusta.

Yrittäjyyttä voi kuitenkin opiskella Riveriassa huomattavasti paljon enemmän – lähes niin paljon kuin intoa riittää!

”Opiskelija voi suorittaa valinnaisia yhteisiä yrittäjyysopintoja kolme osaamispistettä tai tehdä jopa kokonaisia tutkinnonosia näyttöineen yrittäjyydestä, esimerkiksi Nuori Yrittäjyys -toimintamallin mukaisesti”, kertoo NY-yrittäjien ohjaajana ja koordinaattorina toimiva opettaja Tarja Malinen.

Polku NY-yrittäjien valmentajaksi

Tarja Malinen toimii paitsi NY-yrittäjien valmentajana, hän myös opettaa yhteiskuntataitoja, työelämätaitoja sekä yrittäjyyttä Riveriassa. Työnsä hän kokee monipuoliseksi ja vaihtelevaksi. Hänen oma polkunsa yrittäjyyden opettamisen ja ohjaamisen parissa on ollut monivaiheinen, mutta esimiehet ovat aina kannustaneet häntä eteenpäin kokeilemaan eri toimintamalleja.

”Reilut viisi vuotta sitten Pkky:ssä oli hanke nimeltä Yrittäjyys ammatillisessa koulutuksessa. Innostuin tiimivalmentajakokemukseni perustella asiasta ja halusin kokeilla Nuori Yrittäjyys -toimintamallia kulttuurialan opiskelijoille. Valmennukset olivat iltaisin koulupäivän jälkeen, ettei kenenkään olisi tarvinnut olla pois oppitunneilta. Myös yritysvierailut järjestelimme ilta-ajoiksi”, Tarja Malinen kertoo.

”Aluksi valmensin ja ohjaisin opiskelijoita yksin. Ensimmäinen NY-pilottiryhmäni oli todella aktiivinen ja raivasimme yhdessä tien uudelle oppimismallille. Myöhemmin olen saanut ammattiopettajat innostumaan asiasta ja nyt meidän opettajien tiimityö toimii loistavasti ja ohjaamme NY-opiskelijoita yhteistyössä kukin oman osaamisalamme mukaan”, Tarja Malinen iloitsee.

Kuunteleminen on kultaa

Nuori Yrittäjyys perustuu oma-aloitteiseen opiskeluun, jossa vastaukset pitää itse oppia löytämään ja jakamaan toisten opiskelijoiden kanssa.

”Valmentajana on muistettava itse vaieta ja antaa valmennettavien hoitaa keskustelua, mikä on joskus opettajan kokemuksella tosi vaikeaa. En anna vastauksia valmiina, vaan haastan opiskelijat löytämään ne itse”, Tarja Malinen sanoo.

”Toki silloin kun opiskelija painii ongelmien kanssa ja haluaa keskustella asioista, on aikaa löydyttävä valmentajalta. Monien opiskelijoiden kanssa käymme myös iltaisin Messengerissä tai Facebook-ryhmässä keskustelua milloin mistäkin heitä askarruttavasta asiasta”.

Arvokasta yrittäjyyskokemusta

Yrittäjyyden merkitys ja arvostus on koko ajan lisääntynyt ja yrittäjyys on yksi varteenotettava työllistymismahdollisuus.

”Opettajan työssäni lähes parinkymmenen vuoden aikana olen huomannut, kuinka opiskelijoiden kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan on koko ajan lisääntynyt”, Tarja Malinen kertoo.

Nuori yrittäjyys on turvallinen ja riskitön tapa kokeilla yrittäjyyttä jo opiskeluaikana. Aktiiviset ja oma-aloitteiset nuoret ovat yleensä eniten kiinnostuneita yrittäjyydestä. Joillakin heistä saattaa olla joku idea jota haluavat kokeilla käytäntöön. Vaikka tuloja ei tulisikaan, on kokemus yleensä erittäin opettavainen.

”Opettajana on antoisinta lukea opiskelijoiden oppimiskokemuksia NY-vuoden ajalta. Ja vaikka opiskelija tulisikin siihen tuloksen, ettei haluakaan missään nimessä ruveta yrittäjäksi – on kokemus aivan yhtä arvokas kuin niillä, jotka kokevat yrittäjyyden omakseen! Kannattaa rohkeasti kokeilla erilaisia oppimis- ja opetusmenetelmiä ja malleja!” Tarja Malinen kannustaa niin opiskelijoita – kuin opettajiakin!

Tunnustusta nuorille yrittäjille ja valmentajille!

Suomen yritteliäimmät nuoret kokoontuvat joka kevät Nuori Yrittäjyys ry:n Uskalla Yrittää -finaaliin Helsinkiin. Finaali on NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman SM-kilpailu, joka kokoaa nuorten yritykset ympäri Suomen kilpailemaan Suomen mestaruudesta ja EM-kisapaikasta. Meillä Pohjois-Karjalassa on järjestetty Uskalla yrittää -semifinaaleja nyt kaksi kertaa.

Ilman osaavia ja intohimoisia opettajia ei olisi olemassa toimivaa NY Yrittäjyyskasvatuksen polkua. Etenkin NY Vuosi yrittäjänä – ja NY Start Up -ohjelmissa opettajan rooli nuorten valmentajana, ohjaajana on todella arvokas. Tänä vuonna Tarja Malinen sai Vuoden NY-opettaja -tunnustuksen aktiivisesta ja inspiroituneesta työstä yrittäjyyskasvatuksen parissa.


Lämpimät onnittelut ja erityisesti kiitokset ansiokkaasta työstä opiskelijoidemme yrittäjyysvalmiuksien parantamiseksi!

//

Teksti ja kuvat: Paula Hulkkonen