Sujuvasti Riveriasta Kareliaan – Väyläopinnot

Jaa
Etusivu > Ajankohtaiset > Sujuvasti Riveriasta Kareliaan – Väyläopinnot

Väyläopinnoista on kehittynyt uusi polku korkeakouluun

Jos opiskelija suorittaa vähintään 55 opintopistettä Karelia-ammattikorkeakoulun tarjoamia väyläopintoja, hän voi hakeutua Kareliaan tutkinto-opiskelijaksi ja edetä korkeakouluopinnoissa suoraan toiselle lukuvuodelle.

Tänä vuonna vuoden väyläopinnot on aloittanut 25 Riverian eri alojen opiskelijaa.

Väyläopintojen tavoitteena on lyhentää opiskelijan ammatillisen toisen asteen ja korkeakouluopintoihin käyttämää kokonaisopiskeluaikaa.

Väyläopinnoilla kaksinkertainen hyöty – lyhyempi kokonaisopiskeluaika.

Eri aloilla tämä toteutuu hiukan eri tavoin. Esimerkiksi rakennus- ja talotekniikan perustutkinto-opiskelijat opiskelevat viimeisimmän ammatillisen koulutuksen vuotensa Karelian rakennus- tai talotekniikan insinöörikoulutuksen ensimmäisen vuoden opinnoissa.

Kun osaamista kertyy Kareliassa, sitä tunnistetaan ja tunnustetaan osaksi ammatillista perustutkintoa ja opiskelija osoittaa hankkimansa osaamisen Riverian näytöissä. Siten opinnot etenevät molemmissa oppilaitoksissa samanaikaisesti.

Tutustu talotekniikan opiskelija, Villen väyläopintokokemuksiin

Rakennusalan opiskelija Oton väyläopintokokemuksia

Viimeisimmäksi väyläopintoja on kehitetty Jatkoväylä-hankkeessa

Vaikka hanke päättyy tämän vuoden lopussa, kehittäminen jatkuu strategisten kumppaneiden eli Riverian ja Karelia-amk:n kesken. Hankkeen aikana on kehitetty vuoden väyläopintomahdollisuus tekniikan ja metsätalousinsinöörin, restonomin, medianomin sekä liiketalouden ja tietojenkäsittelyn tradenomin koulutuksiin.

Suvituulin, nyt jo Kareliassa restonomiopintoja jatkavan entisen väyläopiskelijan mietteitä

Puolen vuoden väylä on käytössä sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja- ja sosionomikoulutuksessa. Väyläopinnoissa on tarjolla lisäksi korkeakouluopintoihin valmentavia ja yksittäisiä opintojaksoja.

Miian mietteitä sairaanhoitajan väyläopinnoista

Jatkoväylä-hankkeessa kehitettiin valtakunnalliset suositukset väyläopintojen ja -opiskelijoiden ohjauksen järjestämiseksi

Suositusten ja väyläopintojen kehittämisen taustavaikuttajina ovat olleet koulutuspoliittinen tahto opintojen nopeuttamisesta ja ammatillisen koulutuksen reformi, joka kannustaa ammatillisen koulutuksen ja korkeakoulut entistä vahvempaan yhteistyöhön. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut tavoitteeksi, että vuoteen 2030 mennessä yli puolella suomalaisista olisi korkeakoulututkinto.

Jatkoväylä-hankkeen päätösseminaarissa julkaistiin artikkelikokoelma, jossa kuvataan hankkeen tuloksina ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyönä syntyneitä rakenteita, kokemuksia ja toimintamalleja väyläopinnoista ja –ohjauksesta.

Linkki artikkelikokoelmaan

Lisätietoa valtakunnallisista Jatkoväylä-hankkeessa laadituista > suosituksista.

Lisätietoa Riverian opiskelijoille tarjolla olevista väyläopinnoista: www.vaylaopinnot.fi ja www.facebook.com/vaylaopinnot.