In English Russian Yhteystiedot Hanketoiminta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Liiketoiminnan ammattitutkinto antoi Johanna Kauhaselle rohkeutta katsoa työtä uudesta näkökulmasta

Jaa
Etusivu > Ajankohtaiset > Liiketoiminnan ammattitutkinto antoi Johanna Kauhaselle rohkeutta katsoa työtä uudesta näkökulmasta

Johanna Kauhasella on takana pitkä työura esiopetuksessa varhaiskasvatuksen opettajana. Työelämässä hän on ollut vuodesta 2004. Miltei joka syksy hän kuitenkin aloitti opettajana uudessa ympäristössä, mikä yhdessä opettajan työnkuvan pirstaloitumisen kanssa alkoi tuntua kuormittavalta.

– Tykkäsin ja nautin kyllä työstäni esikoululaisten parissa, mutta aloin kaivata jatkuvuutta ja pysyvyyttä sekä vaikutusmahdollisuuksia omaan työhöni, Johanna kertoo.

– Mieleeni muistui kollegan opiskelut vuosia sitten ja lähdin itsekin selvittämään mitä liiketoiminnan ammattitutkinto pitäisi sisällään.

Johannalla ei ollut vielä selkeää ajatusta omasta tulevaisuuden haaveesta työelämässä, mutta hän toivoi, että työ liittyisi jollain tapaa opetukseen ja kasvatukseen tai vaihtoehtoisesti rakkaaseen koiraharrastukseen. Myös markkinointi kiinnosti häntä.

– Viimeisin kokemukseni opiskelusta oli yliopisto-opinnoista ja nyt opiskelu Riveriassa oli hyvin erilaista. Kaikki kontaktiopetus oli ihanaa vaihtelua, kun pääsin itse tiedon vastaanottajaksi opettamisen sijaan, Johanna iloitsee.

Olin innoissani käytännön tekemisestä ja opin heti paljon uutta esimerkiksi tietotekniikasta

 

Työelämässä oppiminen rohkaisee uusille poluille

Ammattitutkinnon opinnoista suuri osa on työelämässä oppimista, mutta sopivan työharjoittelupaikan etsiminen osoittautui melko haasteelliseksi.

– Mieleeni kuitenkin juolahti toimintaterapiaa tarjoava Toiminnantaika Oy. Yrittäjä Minna Erosen tiesin vuosien takaa lukukoirakoulutuksesta ja päätin laittaa hänelle viestiä, Johanna sanoo.

Toimintaterapeutti Minna Eronen oli puolestaan tahollaan ajatellut, että toimintaterapia-asiakkaiden vanhemmat tarvitsivat apua lasten koulunkäynnissä mm. lisääntyneen etäopetuksen vuoksi.
– Minulle oli virinnyt jo koronakevään 2020 aikana ajatus, että tarvittaisiin palvelu perheiden ja koulun rajapintaan. Idea oli vielä aivan raakile, mutta toteutus sopi erinomaisesti juuri Johannalle hänen koulutaustansa puolesta. Johannan työkokemus, osaaminen ja itsenäinen ote helpotti valtavasti, Minna Eronen kehuu.

– Liiketoiminnan ammattitutkinnon Palvelumuotoilun opinnot auttoivat muotoilemaan uutta ”koto-ope”-palvelua, jota pilotoitiin harjoitteluni aikana. Samassa minulle tuli myös markkinointiosaamista uuden palvelun mainostamisen myötä, Johanna summaa.

Johannan opintojen aikana uusittiin myös Toiminnantaika Oy:n verkkosivut.

– Liiketalouden opiskelija oli meille todella rikkaus tiimiin ja Johannalla oli hyviä ideoita myös mm. somemarkkinointiin, Minna Eronen kertoo.

Yrittäjänä tämä on ollut minulle todella antoisa kokemus!

Työelämässä oppimisen myötä Johannalle alkoi kirkastua myös oma ammatillinen polku.

– Sain olla seuraamassa innovatiivista ja omistautunutta yrittäjää, joka rohkaisi minua katsomaan asioita uudella tavalla. Tulin siihen tulokseen, että opettajan tieni on nyt kuljettu ja haluan tehdä muuta.

– Sain uskallusta irrottautua vanhasta ja tutkia omaa sisintäni mitä oikeasti haluan.


Kuva: Tiina Palmu

Asiat loksahtavat paikoilleen

Viime huhtikuussa Johanna aloitti myös homekoirakoulutuksen Kannuksessa ja hetken aikaa hän kävi kahta koulutusta limittäin.

– Koiraharrastukset veivät minut mukanaan jo vuosia sitten ja olen kokeillut monenlaista aina vesipelastuksesta koiratanssiin ja tottelevaisuuskoulutukseen. Vanhimmasta koirasta olen kouluttanut lukukoiran, Johanna kertoo.

– Toivoisin, että pääsisin koulutuksen päätyttyä saneeraus- tai kuntotarkastusfirmaan, johon pystyisin tuomaan homekoirapalvelun tai sitten perustan oman yrityksen – monenlaisia ajatuksia on ilmassa! Toimeentulon ei tarvitsekaan olla niin selkeä, vaan se voisi tulla useista suunnista, vaikkapa osittain koirakursseista, Johanna miettii.

Johannalla on edessään suuria muutoksia työelämässä ja usko unelmiin pisti myös muun elämän uusille raiteille.

– Päätimme puolisoni kanssa muuttaa kotikylälle Savoon ja rakentaa järvenrantatontille talon, Johanna nauraa.

– Lopulta asiat ovat vain loksahtaneet kohdalleen.

Tuntuu hyvältä lähteä uuden äärelle. Se on jännittävää mutta motivoivaa ja innostavaa!

Jos jostain unelmoi tai haaveilee, niin sille pitää myös tehdä jotain. Muutokselle pitää antaa aikaa ja edetä pienillä askelilla omaa unelmaa kohti, Johanna kannustaa.

Lisätietoja liiketoiminnan ammattitutkinnosta