In English Russian Yhteystiedot Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Haaveammattiin sisustusalalle

Jaa
Etusivu > Ajankohtaiset > Haaveammattiin sisustusalalle

– Aloitin sisustusartesaanin opinnot Riveriassa elokuussa 2021, kertoo Johanna Suhonen.

Hän on työskennellyt aiemmin lähihoitajana, sairaanhoitajana ja terveydenhoitajana.

–  Valmistuin 2015 Karelia-amk:sta sairaanhoitajaksi. Olen toiminut hoitoalan tehtävissä useita vuosia mm. Siun sotella sekä yksityisellä puolella kotihoidossa, lastenneuvolassa ja hoitokodeissa, kertoo Johanna

–  Halusin tehdä harrastuksesta työn, koska tykkään rakentamisesta, sisustamisesta ja somistamisesta. Käsillä tekemiseen oli syntynyt niin suuri intohimo, päätin vaihtaa alaa ja hakeuduin opiskelemaan Riveriaan, toteaa Johanna.

Miten olet kokenut aikuisopiskelun?

– Meillä on luokassa huippuryhmä, kun on nuoria ja aikuisia sekaisin. Jokaiselle tehdä omanlainen opintopolku, jossa on huomioitu aikaisempi osaaminen, kertoo Johanna.

– Käytännön opinnot ja pajatyöt olen kokenut todella innostavana ja mielekkäänä. Tämä on ehdottomasti miun juttuni, hehkuttaa Johanna.

Työelämässä oppimisen jaksoja Johannalla on takanaan kaksi. Ensiksi hän oli Kolilla Villa Ora’s -nimisessä majatalossa, joka on muutettu vanhasta koulusta majoituskäyttöä varten.

– Siellä tein sisustus-, rakennus- ja remontointihommia. Se oli mahtava kokemus ja minulla oli ns. vapaat kädet. Sain tehdä ihan kaikkea, kertoo Johanna.

Toinen työelämäjakso oli Tiedepuistolla Innoska Oy:ssä, joka kouluttaa 3d-suunnittelua.

– Innoskassa opin paljon SketchUpista, jolla tehdään tilasuunnittelua. Lisäksi pääsin perehtymään yrittäjyyteen ja someen, toteaa Johanna.

Johanna on opintojen aikana ryhtynyt NY-yrittäjäksi, jonka myötä hän toteuttaa hyvinvointia edistävää sisustussuunnittelua sekä valmistaa kierrätys- ja luonnonmateriaaleista sisustustuotteita.

– Olen päässyt eri tapahtumiin mukaan ja olen ollut mukana parissa eri kilpailussa. Yrittäjyysopinnot ovat olleet huikeita. Olen saanut tutustua uusiin ihmisiin ja paljon uusia kokemuksia yrittäjyyteen liittyen, kertoo Johanna.

Mitä tulevaisuudessa?

– Haave-ammattini on päästä sisustuspuolelle tekemään monipuolisesti tilasuunnitelmia, esim. keittiöt. Haen aktiivisesti töitä ja yksi vaihtoehto voisi olla kauppa, jossa myydään sisustustuotteita ja tehdään suunnitelmia. Olen kyllä kaikelle avoin, kertoo Johanna.

Terveiset alasta kiinnostuneille

– Sisustusartesaanin koulutus on tosi laaja ja mielenkiintoinen. Käytämme paljon tietokonetta piirtämiseen ja suunnitteluun, mutta myös käytännön harjoituksia on, toteaa Johanna.

– Jos tykkää sisustamisesta, kädentaidoista ja visuaalisesta suunnittelusta, kannattaa hakea opiskelemaan sisustusartesaaniksi. Suosittelen lämpimästi myös NY-opintojen suorittamista, koska se on helppo ja innostava tapa oppia yrittäjyyttä, hehkuttaa Johanna.

Nainen ikkunassa