Epäilyksen peikko
”Ainoat kokemukseni teatterin parista olivat ala-asteen pienet juhlanäytelmät sekä teatterikerhot. Halusin kovasti selvittää omat mahdollisuuteni ja kykyni näyttelijänä ja tsemppasin parhaani mukaan itseäni hakemaan alan kouluihin, kunnes elokuussa 2016 Rajarikon pääsykoeaamuna istuin autossa Niittylahden opiston parkkipaikalla ja olin juuri aikeissa nousta ulos, kun päänsisäinen noidannuoli iski enkä saanut itseäni enää liikkeelle. Niin vahva oli epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen aikaansaama lannistava voima.
Mielessä kävin läpi kaikki kauhuskenaariot tulevasta päivästä ja jopa kotiin lähteminen siltä istumalta kävi mielessä. Lopulta sain kerättyä itseni ja osallistuin elämäni ensimmäisiin näyttelijäntyön koulutuksen pääsykokeisiin. Tästä alkoi matka, jonka aikana nauroin, itkin, rakastuin, onnistuin, epäonnistuin ja löysin sen kaikkein tärkeimmän eli itseni. Ja vaikka koulu onkin ohi, niin matka jatkuu edelleen…
Mieluummin vauhdilla metsään, kuin hissutellen kaivoon
Yhdeksän kuukauden mittaisen Rajarikon aikana opintoihin mahtui tiiviissä paketissa paljon näyttelijäntyön perusteita, kuten elokuvanäyttelemistä, improvisaatiota, hahmometodia, laulua, tanssia, taistelukoreografioita sekä keväällä opinnot huipentava lopputyönä rakennettu täyspitkä näytelmä.
Hyvän ryhmähengen ja yhteisöllisyyden muodostamiseksi heti lukukauden alussa suoritetut vaellukset Kolille ja Kolovedelle, joista erityisesti jälkimmäinen painui mieleen erityisen mahtavana reissuna, olivat tärkeässä osassa siinä, että yhteinen sävel luokan kesken syntyi vaivattomasti.
Mitä opin tänään?
Niittylahti on oppimisympäristönä loistava sen luonnonläheisyyden ja rauhallisen sijaintinsa ansiosta sekä tietysti oman ryhmän tuodessa oppimiseen vauhdikkuutta ja jokaisen oman yksilöllisen näkemyksen opittuihin asioihin. Yleensä päivän purku tapahtuikin aina iltaisin asuntolassa asuvien luokkalaisten kesken. Itsekin siellä opintojen ajan asuneena voin sanoa, että tylsiä hetkiä vuoden aikana siellä ei ainakaan ollut!
Joskus opiskelu oli itselleni sumussa kulkemista johtuen lähinnä suuresta tietomäärästä, jonka sain päivittäin, mutta jota en osannut jäsennellä itselleni järkevästi. Monet käyttivät oppimispäiväkirjoja, mutta kertaakaan lukuvuoden aikana en itse osannut pukea oppimaani sanoiksi enkä analysoida omaa tekemistänikään sen tarkemmin vaan omat opitut asiat konkretisoitui vain lavalla touhutessa toistojen ja lihasmuistin kautta.
Rajarikossa minulle tärkeimmiksi työkaluiksi muodostui rohkeus kokeilla uutta, rikkoa itselle asetettuja rajoja, sietää virheitä sekä häpeää, tarkkailla ympäristöä ja ylipäätään vain halu pitää hauskaa.
Myös päätös olla vertaamatta itseään muihin helpotti omaa työskentelyäni heti. Näiden keinojen avulla pystyin rakentamaan oman identiteettini uudelleen ja olemaan oma itseni.
Nälkä kasvaa syödessä
Koulun päätyttyä taitojani olen päässyt harjoittamaan lisää, kun opintojen lomassa tutustuin edellisen vuoden rajarikkolaisten perustamaan Ihmisen teatteri -nimiseen ryhmään, joiden kautta pääsin heidän omaan projektiin Joensuun Hasaniemen kesäteatteriin.
Tuo kesä jäi mieleen erittäin mahtavana ja kiireiseen aikatauluun ja hektiseen työtahtiin pääsi sisälle odotettua helpommin ja jo parin kuukauden rykäisyn jälkeen esitys oli kasassa ja sen kävi katsomassa mm. Joensuun kaupunginteatterin johtaja, joka kesän päätteeksi otti yhteyttä ja tarjosi pestiä kaupunginteatterin seuraavaan projektiin ”täällä Pohjantähden alla”, josta kieltäytyminen ei kyllä käynyt kertaakaan mielessä.
Nyt
Tällä hetkellä työskentelen jälleen täysipäiväisesti teatterin parissa ja nyt kesän ja syksyn aikana ensimmäistä kertaa olenkin huomannut saaneeni Rajarikosta irti enemmän kuin odotinkaan. Usko omaan tekemiseen ja halu olla paras sekä pyrkimys nostaa rimaa aina vähän korkeammalle toimii polttoaineena tätä työtä tehdessä.
Vaikka näyttelijä ei voi olla valmis koskaan, niin ainakaan en ole se sama tyyppi, joka pääsykokeissa nousi autosta.